Yhteisöllisyys, mihin olet kadonnut?

Viime vuosien aikana on tullut pohdittua paljon yhteisöllisyyttä. Itseäni aivan puistattaa, kuinka yhteisöllisyys on alkanut kadota ihan valtavaa tahtia ainakin täällä Suomessa. Toki pitkään aikaan ei ole ollut sellaista vanhanajan yhteisöllisyyttä, kun melkein koko suku asui samassa pihapiirissä ja huolehti yhdessä kaikesta ja kaikista. Enkä nyt ehkä tarkoita edes sellaista yhteisöllisyyttä. Enemmän tarkoitan sellaista yhteiskunnan yhteisöllisyyttä. Jotenkin vain ollaan niin itseenpäin kääntyneitä eikä piitata yhtään mitä ympärillä tapahtuu tai millaista ympärillä on. Kunhan on huolehtinut edes jotenkin vain ja ainoastaan omat asiansa niin kaikelle muulle suljetaan silmät.

Yksinkertaisia esimerkkejä tästä vaikkapa sellainen, että perhe on tullut katsomaan näytelmää. Kaikki katsojat (suomalaiseen tapaansa) istuvat mahdollisimman hajallaan ja jokainen on jättänyt vähintään yhden penkin väliin seuraavaan porukkaan. Paikalle tullut perhe etsii paikkaa itselleen, mutta katsojien hajanaisen istumisen vuoksi vierekkäisiä paikkoja ei löydy. Vaikka perhe harmittelisi asiaa ääneen muiden katsojien kuullen, ei kukaan varmasti tee mitään että perheelle löytyisi vierekkäiset paikat. Välttämättä ei tarvitsisi kuin yhden ihmisen siirtyä yksi penkki oikealle tai vasemmalle niin perheestä kaikki pääsisivät vierekkäin. Mutta ehei, ei suomalainen jo paikkansa löytänyt voi siirtyä mihinkään. Suomalainen ajattelee vain että "omapahan on ongelmansa, minä olen ainakin juuri tässä!" En nyt sano, ettäkö aivan kaikki toimisivat niin, etteivät siirry tms. mutta kyllä se vain totuus on, että suurin osa ihmisistä ei siirry ja muiden ihmisten kohtaamista pelätään aivan hulluna. Ettei nyt vaan joudu sanomaan sanaakaan vieraille ihmisille saatika katsomaan päälle!

Toinen hyvin arkinen esimerkki on luonnon roskaaminen. Joo eipä sitä itsekään teini-ikäisenä tullut läheskään aina kiikutettua niitä roskia roskikseen. Suurin osa roskaajista taitaa olla juuri teini-ikäisiä ihan sama- periaatteella olevia nuoria. Toisaalta ymmärrän nuoria, olenhan tosiaan itsekin sellainen ollut. Se vaihe nyt vain kuuluu elämään. Uskon, että nuoret joku päivä heräävät taas siihen ettei luontoa voi roskata ja roskat päätyvät useammin roskakoriin kuin maahan (tosin tänäänkin tuli todistettua kuinka aikuinen ihminen heitti suoraan auton ikkunasta jonkin ison roskan maahan, huoh!). Enemmän minua kummastuttaa se, että kukaan ei kerää noita roskia luonnosta! Taas ihmiset ajattelevat tyypillisesti että "ei kuulu minulle, en se minä ole ollut joka on roskannut!". Oikeasti aikuiset ihmiset! Vaikka se maassa makaava roska ei olekaan juuri sinun sinne heittämä niin etkö ihan oikeasti voi sitä sieltä maasta nostaa ja viedä lähimpään roskikseen ja siten edesauttaa yleistä viihtyvyyttä ja siisteyttä? Aina ei toki tiedä mitä roskien seassa on, enkä itsekään mistään keskeltä pusikkoa lähde roskia onkimaan. Mikäli roskia on esimerkiksi keskellä leikkipuistoa ja jo kaukaa huomaa että roskat todella ovat vain jätskipapereita, karkkipapereita jne. niin kyllä itse ainakin tulee roskat kerättyä lähimpään roskikseen jo ihan vain yleisen viihtyvyyden vuoksi ja sen vuoksi, ettei pienet lapset joudu roskien seassa leikkiä.

Liian usein kuulee myös niistä tilanteista, kun ihminen on elottomana maannut maassa ties kuinka kauan ja kaikki ovat vain menneet ohi. Jos itse ei uskalla henkilöä lähestyä niin voisiko paikalle edes soittaa ambulanssin ennemmin kuin olla tekemättä mitään? Voitaisiinko kaikki vain katsoa itsemme ja omien asioidemme lisäksi ympärillemme ja yrittää yhdessä tehdä tästä maasta edes vähän mukavemman paikan olla ja elää? Se ei vaadi paljon. Vain hieman muiden (myös tuntemattomien) huomioimista ihan arkisissa asioissa. En todellakaan itsekään ole näissä asioissa täydellinen, ei kai kukaan ole? Mutta mitä jos edes yritettäisiin?

Dream home (?)

Millainen olisi meidän unelmakoti? Millaista kotia ollaan suunnittelemassa? Mitkä asiat on meille ehdottomia olla meidän kodissa ja mitkä asiat taas ovat niitä mistä voidaan joustaa?

Tuntuu hurjalta, että ihan oikeasti saadaan itse vaikuttaa siihen millainen meidän kodista tulee. Toisaalta se on ihanaa, mutta toisaalta stressaavaakin kun ihan kaikki täytyy itse miettiä ja päättää. Alueelle, jossa meidän tontti sijaitsee, on tiettyjä ehtoja jotka tulisi täyttyä. Yksi tälläinen on talon korkeus. Sen tulisi vastata vähintään 1,5 kerroksisen talon korkeutta. Ollaan jo pitkään oltu sitä mieltä, että ensisijassa halutaan meidän kodin olevan yksikerroksinen. 1,5 kerroksiset talot on jotenkin epäkäytännöllisiä, kun usein sellaisissa osa makuuhuoneista on alhaalla ja osa ylhäällä. Täys kakskerroksiseen taloon taas meidän budjetti ei oikein riitä. Alueelle siis saa rakentaa yksikerroksisen talon, kunhan talo on korkeampi kuin perus yksikerroksinen talo. Tämä asia olikin ongelma numero yksi meidän kodin suunnittelussa. Meillä on ollut nyt yhden talovalmistajan kanssa istunto, jossa suunniteltiin meille koti. Korkeutta saatiin lisättyä yksikerroksiseen taloon mukavasti, mutta tuo korkeuden säätäminen tiesi sitä, että me ei voida valita suoraan jonkun valmiin malliston taloa. Taloon on myös määritelty maksimi syvyys ja useimmissa yksikerroksisissa taloissa tuo mitta on suurempi kuin alueella jossa meidän tontti on. Pohdittavaa on siis riittänyt jo näissä asioissa riittämiin.

Minulle ehdotonta on, että meidän tulevassa kodissa olisi keittiö-/olohuonetilassa suuret ikkunat. Alusta lähtien on ollut myös selvää, että keittiöstä tulee olla vähintään jonkinlainen näköyhteys olohuoneeseen. Korotettu/vino katto keittiö-/olohuonetilassa olisi myös superia. Tällä tietoa meidän kotiin tulisi jokaiseen huoneeseen korotettu katto ja sen lisäksi keittiö-/olohuonetilaan vinokatto. Tuollaiset ratkaisut ei ole meidän kohdalla ongelma. On vain parempi, että korkeat huoneet ovat meille ok kun talo täytyy olla vähintään sen 1,5 kerroksisen talon korkuinen.

Yksi käytännöllisyyteen perustuva juttu on myös mikä ehdottomasti halutaan, että meidän tulevassa kodissa on. Se on kodinhoitohuoneesta ovi ulos. Vesileikeissä kuraantuneen lapsen saa kätevästi ohjattua ulkoa kodinhoitohuoneeseen, eikä tarvitse sotkea koko taloa roudaamalla lapsi ja kuraiset vaatteet eteisestä kodinhoitohuoneeseen.

Keittiön osalta olen haaveillut aina saarekkeesta. Olisin valmis luopumaan saarekkeesta, mikäli se ei jostain syystä sopisi mitenkään talon pohjaratkaisuun tms. Näillä näkymin saareke olisi kuitenkin tulossa. Huippua!

Lapsuudenkodissani on aina ollut takka. Pienenä takassa tuli paistettua monet makkarat ja tikkupullat. Takka tuo lisäksi ihanaa tunnelmaa kylmiin talvipäiviin ja onhan takka myös yksi lämmönlähde talossa. Takka olisi siis huippu juttu olla meidän kodissa.

Edellä meinittujen asioiden lisäksi on vino pino asioita, joista mieheni on erityisen tarkka. Valaistukseen halutaan ainakin jollain tasolla panostaa. Mieheni on sitä mieltä, että meidän tulevaan kotiin ei tule yhtäkään loisteputkivalaisinta. En niistä itsekään niin piittaa, jotenka sopii minulle. Itse haluaisin meidän makuuhuoneeseen kattoon molemmille puolille sänkyä pistokkeen kattovalaisinta varten. Viime kesän asuntomessuilla ihastuin siihen, että monessa kodissa perinteisen yöpöydällä olevan valaisimen sijaan olisikin katosta riippuva valaisin. Yksi haave minulla myös on ollut lasisista pariovista meidän vanhempien makuuhuoneeseen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pohjaratkaisu on sellainen, että ovet eivät ole mahdolliset/ eivät olisi fiksut.

Saatiin tarjous meille yksilöllisesti räätälöidystä talosta. Arvasin jo ennakkoon, että yli menee meidän budjetista niin että heilahtaa. Ja niinhän se meni. Ei kuitenkaan mitenkään älyttömästi. Luultavasti meidän täytyy kuitenkin vielä pohtia, että kuinka saisimme hivutettua hintaa vielä vähän alaspäin että oltaisiin lähempänä meidän maksimibudjettia. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että jostain täytyisi luopua. Onko se takka? Onko se suht iso parveke, joka taloon suunniteltiin? Tehdäänkö ainakin jonkin verran sisustusta itse (esim. laminaatin laittaminen ilmeisesti olisi melko helppo homma itsekin tehdä)? Vähennetäänkö suurien ikkunoiden määrää? Jostain on melkeimpä pakko nipistää mikäli halutaan hintaa alemmas.... Mistään ei haluaisi luopua mutta... Toki meillä on edessä vielä muiden talovalmistajien kilpailutus jotenka katsotaan kuinka meidän käy.

Keittiöstä ei haluta mitään kokovalkoista. Ennemmin on ajateltu, että keittiö voisi olla vaikka kokonaan musta, mikäli talo muuten olisi vaalea ja valoisa. Aamiaiskaappi olisi mahtava.

Tavaraa siellä ja täällä

Ehkä eniten arjessa ja siisteydessä minua ärsyttää kaikenlaisen pienen tavaran kerääntyminen joka puolelle. Myönnän miehen ja lapsen lisäksi myös itse syyllistyväni siihen, että eri tavarat eivät heti löydä oikeaa paikkaansa tai niitä ei tule laitettua takaisia paikoilleen.

Meidän ruokapöytä on yksi niistä paikoista joihin lähes joka päivä kertyy jotain ylimääräistä tavaraa. Usein monen päivän postit lojuu pitkin pöytää ja lapsen muovailuvahpurkkeja, kyniä, paperia tms. on pöydän toinen pääty täynnä. Lisäksi pöydällä saattaa olla esimerkiksi pampuloita, lapsen leluja, kaikenlaisia papereita (muistilappuja tms.), ompelutarvikelaatikko, minun silmälaseja tai aurinkolasit, rahapussi..... Oikeastaan pöydältä voi löytyä mitä vain mikä on syystä tai toisesta jäänyt siihen. Olen jo pitkään yrittänyt päästä siitä tavasta, että tavarat vain jäävät johonkin epämääräiseen paikkaan lojumaan. Jostain syystä kuitenkin etenkin tuo ruokapöytä on lähes joka viikko ihan kamalassa kunnossa. Usein töiden jälkeen tulee oltua lapsen kanssa tai lähdettyä salille tms. jolloin pöydän järjestely jää. Illalla kun lapsen on saanut nukkumaan haluaa ottaa loppuillan rennommin ja lopulta pöydän järjestely siirtyy taas seuraavaan päivään. Jolloin taas tulee uutta postia joka täyttää ja sekoittaa pöytää entisestään. Jotkut tavarat jää lojumaan epämääräisiin paikkoihin myös siksi, ettei niille oikein keksi mitään fiksua paikkaa tai ne ei mahdu sinne minne meinasi. Minulla menee heti hermot jos joudun jotain tukkia johonkin kaappiin/tilaan väkisin kun tilaa ei ole. Olenkin yrittänyt enemmän ja enemmän jaksaa käydä kaikkia kaappeja ja laatikoita läpi ja yksinkertaisesti heittää pois tai laittaa eteenpäin sellaisia tavaroita mitä en ole ainakaan vuoteen tarvinnut. Välittömästi jos olen jonkin asian kohdalla ollut epävarma, että säilytänkö, niin olen nykyään ennemmin laittanut asian pois kuin säilyttänyt. Ennen olin enemmän sellainen, että säästin ihan vain kaikelta varalta kaikenlaista. Nyt tavarapaljouteen on tullut totaalinen kyllästyminen ja hermojen menettäminen ja nyt pyrin aivan kaikessa säilyttämään vain sellaiset mistä olen täysin varma, että niitä vielä tarvitsen tai tulen käyttämään. Olen myös vähentänyt huimasti sekä erilaisten tavaroiden että vaatteiden ostamista ja ostan oikeasti tarpeeseen ja laadukkaita tuotteita joista tiedän niiden kestävän ja miellyttävän vielä pitkään. Mikään mistä olen yhtään epävarma ei päädy enää nykyään meidän kaappeja, laatikoita ja erityisesti eri tasoja täyttämään. Suurin haave on saada pidettyä meidän kaunis valkoinen ruokapöytä siistinä, mutta tähän mennessä yritykseksi on jäänyt.... Ehkä vielä joskus... Ehkä sitten siellä uudessa kodissa...Toivottavasti. Uudessa kodissa yritän kyllä aivan oikeasti tehdä kaikkeni, että kaikki tasot pysyvät järjestyksessä ja kivan näköisinä eikä vähän sitä ja tätä ja tuota roiku siellä täällä ja tuolla.

Vaihteeksi epämääräinen sotku pöydällä... Tällä kertaa pöydälle kertynyt mm. postit, lahjaksi meneviä äitienpäiväkukkia, sakset, lapsen lelu, lapsen värikynät+paperia, lapsen kuulosuojaimet, bluetooth-kaiutin, sormivärit, lapsen minulle äitienpäivälahjaksi antama jalkakylpysuola... Ihannetila olisi jos pöydällä olisi ainoastaan maljakossa olevat kukat sekä lapsen minulle antama äitienpäivälahja

Superkylmä kevät on yrittänyt ihan tosissaan nujertaa minut. Olen palellut koko kevään aivan jatkuvasti. Nyt onkin ollut aivan ihanaa, kun on tullut edes vähän lämpimämpiä ilmoja! Jokohan toppavaatteet uskaltaa pestä ja laittaa jemmaan odottamaan ensi talvea? Luonnon herääminen on antanut odottaa kylmien säiden vuoksi ja vasta nyt teiden varsiin on alkanut ilmestyä leskenlehtiä ja metsiin sinivuokkoja. Puut eivät viherrä vielä juuri lainkaan, mutta eiköhän vihreyttä ala tulla heti kun lämpimämmät säät kestävät vähän pidempään eikä yöpakkasia enää ole. Täällä on yksi todella malttamaton kesän odottaja!

Kohti unelmien kotia

Noin kuukausi sitten saatiin melko suuria uutisia. Nimittäin saatiin arvonnassa tontti!! Tai siis ei tietenkään saatu saatu. Kyllä me siitä joudutaan valitettavasti maksamaan :D

Kevään aikana meillä miehen kanssa kyti ajatus omasta tontista ja oman talon rakentamisesta. En oikein edes tiedä mistä ajatus alunperin lähti. Itse kun olen aina ollut sitä mieltä, että rakentamiseen en ala, vaan ostan valmiin, ehkä jopa useamman vuoden vanhan talon tai sitten juuri valmistuneen. Ajatuksissa on myös aiemmin pyörinyt jo aiemmassa postauksessa kertomani muutto kokonaan toiselle paikkakunnalle. Jostain kumman syystä nyt tänä keväänä tuli vain sellainen fiilis, että ehkä se raketaminen ei niin mahdoton ajatus olisikaan eikä tällä paikkakunnalla asuminenkaan enää tunnu niin huonolta idealta. On yritetty vilkuilla myytäviä taloja, mutta aina niissä on ollut joku vika tai talon sijainti ei ole meitä miellyttänyt. Tähän väliin tieto, että asutaan tällä hetkellä rivitalokolmiossa ja jo pitkään on ollut selvää, että mikäli tälle paikkakunnalle jäädään, niin omakotitalon ostaminen on melko pian edessä.

Vielä samana iltapäivänä kun oli viimeinen mahdollinen päivä hakea kaupungin tämän kevään myynnissä olevia tontteja, viestiteltiin ahkeraan miehen kanssa että haetaanko tonttia vai ei. Meinattiin jo välillä olla hakematta, mutta kuitenkin lopulta päätettiin että haetaan nyt ja katsotaan mitä tuleman pitää. Tontin ostamisen kun voi kuitenkin vielä myöhemminkin perua. Tiedettiin, että tontit tullaan arpomaan niitä hakeneiden kesken.

Luettiin lehdestä vähän ennen tuota arvontapäivää, että sen alueen tontteja mitä mekin haviteltiin, oli hakenut kolminkertainen määrä tontteihin nähden. Alunperin ajateltiin, että pidetään kiinni yhdestä tontista ja jos sitä ei saada niin olkoon. Suurista hakijamääristä luettuamme alettiin kuitenkin pohtia, olisiko mikään muu alueen tontti mahdollinen mikäli meidän ykkösenä haluama tontti menee heti. Lopulta saatiin koottua melko montakin tonttivaihtoehtoa.

Lähdettiin arvontatilaisuuteen vähän sillä mielellä että tuskin mitään tonttia tullaan saamaan. Homma alkoi olla jo melko toivotonta. Enää kaksi tonttia oli jäljellä haluamaltamme alueelta kunnes...meidän nimi luettiin arvontalipukkeesta! Oltiin miehen kanssa aivan whaaaaaat?!?! Ei muuta kuin mies meni merkkaamaan mikä tontti halutaan. Tontin saamisen jälkeen sai tilaisuudesta lähteä. Mies tuntui ottavan koko homman yllättävän rauhalliselti, kun itse en meinannut housuissani pysyä ja kädet tärisi vielä pitkään. Oltiin melko hämmennyksissä, mutta kuitenkin ehdottomasti iloisia koko illan. Piti sitä kuohuvat kilistellä kun kotiin päästiin. Vielä vähän keskusteltiin miehen kanssa siitä, että otetaanko me nyt oikeasti tontti vastaan. Juteltiin siitä, että tontteja haki kolminkertainen määrä tontteihin nähden ja juuri me saatiin yksi niistä. Valtavan moni jäi ilman/jonottamaan mahdollisia peruutuksia. Lisäksi yksi tuttu kertoi, että hänen ystävänsä oli arvonnoissa kolmatta kertaa eikä vieläkään saanut tonttia. Tuntuu uskomattomalta että me tontti saatiin. Päätettiin miehen kanssa, että pakkohan meidän on tontti ottaa vastaan ja nyt ihan aikuisten oikeasti alkaa pohtimaan tarkemmin rakentamista ja millainen talo haluttaisiin.

Alettiin heti tutkia eri talovalmistajia. Oltiin jo ennen tonttihakuakin katseltu eri talovalmistajien talomalleja, mutta silloin ajatuksissa oli vielä että tuskin kuitenkaan rakennetaan. Nyt kaikki alkoi yhtäkkiä olla todellisempaa. Meillä on tontti!!

Alueella on tiettyjä ehtoja talolle. Mies laittoi kaupungille viestiä, että kuinka ehdottomia nuo ehdot ovat. Vielä ei ole vastausta kuulunut ja se ärsyttää etenkin minua! Ei kunnolla tiedetä millaista taloa aletaan ihan tosissaan katsoa, kun ei tiedetä täytyykö talon ehdottomasti täyttää kaikki ehdot vai olisiko niissä vähän joustamisen varaa. Tarjouksia pystyttäisiin paremmin alkaa jo kyselemään talovalmistajilta kun saataisiin päätettyä millainen talo halutaan. Ärsyttää todella paljon, että asiat seisoo jonkin yhden asian vuoksi johon kukaan ei voi vastata mitään! Haluttaisiin nimittäin ensisijassa hieman ehdoista poikkeava talo.

Meille Minulle on ollut selvää siitä lähtien kun rakentamista on edes jollain tasolla ajateltu, että me ei aleta itse rakentamaan. Siitä ei tulisi mitään eikä talo olisi ikinä valmis. Mies yhtyi melko pian tähän ajatukseen, vaikka aluksi hän pyöritteli ehkä enemmän mielessä sitä, että jollain tasolla taloa rakentaisi myös itse. Meillä ei ole käytännössä mitään kokemusta talon rakentamisesta, jotenka eei, ei, ei. Mietittiin avaimet käteen -periaatteen taloa, mutta ainakin yhden talovalmistajan hintaan kuuluvat pinnat, valaisimet jne. olivat sellaisia, että haluttaisiin useat niistä vaihtaa. Ja tietenkin jos ei ota juuri niitä hintaan kuuluvia pintamateriaaleja jne. vaan haluaa jotain muuta, täytyy siitä erikseen maksaa. Saatettaisiin siis saada pinnat jne. halvemmalla jos kilpailutettaisiin ne jollain muulla firmalla. Nyt pohdinnoissa onkin sisustusta vaille valmis -talo yhtenä vaihtoehtona.Vaikka sisustusta vaille valmis -talo tietää taas enemmän töitä meille, kun täytyisi kaikki keittiöfirmat jne. kilpailuttaa itse talovalmistajan lisäksi. Vielä ei olla siis päätetty olisiko talo sisustusta vaille valmis vai avaimet käteen -talo. Joka tapauksessa ainakin lähes valmis talo halutaan niin ettei jouduta itse kökkimään raksalla yötä päivää ties kuinka monta kuukautta.

Illat on hyvin pitkälti kulunut tontin saamisesta lähtien eri talopaketteja tutkien, pohtien millaisen keittiön, lattiat jne. halutaan. Itse olen pääasiassa keskittynyt edellä mainittuihin asioihin. Mies on keskittynyt enempi ehkä tässä vaiheessa vähän oleellisempiin asioihin kuin siihen millainen lattia halutaan :D Lattiaa kun nyt ei kuitenkaan ihan heti ensimmäisenä olla laittamassa.... Mies on listannut eri maatöiden tekijöitä, pääsuunnittelijoita, millainen eristys taloon olisi hyvä jne. jne. Kaikenlaista mietittävää sekä kilpailutettavaa on paaaaaaljon! Tai ainakin tässä vaiheessa siltä tuntuu... Välillä tulee olo, että tässä on niin paljon kaikenlaista että päästäänköhän ollenkaan rakentamaan. Ehkä me kuitenkin vielä jossain vaiheessa päästään...

Pieni pala meidän tonttia. Iik!!

Näin sen kuuluikin mennä

Olen luonteeltani TODELLA kova stressaaja. Mietin pääni puhki kaikki pienetkin asiat. Toisinaan tuo liika pohdiskelu ja huolehtiminen vie paljon voimia. Tietysti joitain asioita on ihan hyväkin pohtia tarkemmin, mutta voisi sitä joskus päästää itsensä helpommallakin.

Sen lisäksi, että olen pyrkinyt koko ajan enemmän elämään juuri sellaista elämää kuin minä haluan, olen pyrkinyt myös tekemään paljon töitä turhan stressaamisen vähentämiseksi. Joissain asioissa täytyy itse tehdä päätöksiä ja tehdä jotain, että asiat menevät eteenpäin. On kuitenkin paljon asioita, joihin ei itse oikein voi vaikuttaa. Sellaisia asioita olen pyrkinyt stressaamaan huomattavasti vähemmän. 

Yksi hyvä esimerkki tästä on meidän asunnon myynti ja muutto toiselle paikkakunnalle. Oltiin todella kovaa muuttamassa vielä n. vuosi sitten toiselle paikkakunnalle. Yritettiin myydä meidän asuntoa melkein vuosi, mutta asunto ei mennyt kaupaksi. Silloin tuo asia harmitti etenkin minua todella paljon. Asunnon myynti ja muuttaminen siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Muuttaminen on ollut tasaisesti mielessä siitä lähtien ja nyt viimeisen kuukauden aikana tuohon asiaan on tullut suuria muutoksia. Nyt on sellainen fiilis, että näinhän sen kuuluikin mennä. Noista suurista meidän asumiseen liittyvistä muutoksista lisää seuraavassa postauksessa.

Monessa muussakin asiassa on lopulta saanut todeta, että näinhän tämän pitikin mennä, vaikka aluksi asia olisi harmittanut ja stressannut. Kyllä elämä kantaa ja itse uskon kohtaloon.

Meidän elämää

Viime aikoina olen ollut jotenkin erityisen iloinen ja kiitollinen omasta perheestäni ja elämästä noin yleensä muutenkin. On sellainen fiilis, että olen juuri oikeassa paikassa ja juuri oikeiden ihmisten kanssa, enkä haluaisi olla missään muualla. Tottahan toisen naama välillä ärsyttää, mutta niissäkin hetkissä lopulta tulee mieleen vain se, että hitsi miten tärkeitä nää tyypit on! Miehen kanssa ollaan oltu n. 10,5vuotta yhdessä ja tietenkin olen aina kokenut oloni hyväksi mieheni kanssa. Eihän me muuten oltaisi oltu jo näin pitkään yhdessä.  Fiilis on vain viime kuukausien aikana koko ajan voimistunut ja voimistunut. Uskon, että suuri syy tähän hyvään oloon elämästä on se, että on alettu myös perheenä toteuttaa meidän unelmia ja elämään oikeasti täysillä. Ei odoteta, että asiat tapahtuvat ja etenevät itsestään, vaan tehdään itse töitä sen eteen, että meidän elämä olisi juuri sellainen kuin halutaan. Ja ennen kaikkea ei mietitä liikaa mitä muut ajattelee vaan tehdään päätöksiä juuri niin kuin meistä itsestä parhaalle tuntuu ja mikä koetaan meidän perheelle parhaaksi.

Elämä on tässä ja nyt!